Tatuoinnin hoito-ohjeet

Tatuointisession päätteeksi alue puhdistetaan, rasvataan ja suojataan joko kelmulla tai haavakalvolla. Anna kelmun olla tatuoinnin päällä 2-3h ja/tai kunnes pääset kotiin. Tämä estää epäpuhtauksien pääsyn
haavaan esimerkiksi vaatteisiin hankautuessa ja näin minimoi riskejä tulehdukselta. Tuore tatuointi on aina erittäin herkkä ja tulehdusaltis.


Kotiin päästyäsi, poista kelmu ja pese varoen tuore tatuointi juoksevan haalean veden alla, se rauhoittaa aluetta, älä hankaa. Voit painella aluetta varovasti kuivaksi esim. talouspaperilla tai puhtaalla pyyhkeellä, älä hankaa tai hiero ihoa. Lopuksi levitä tatuoinnin päälle ohut kerros tatuointirasvaa. Jatkossa pese tatuointi esim. aamuin-illoin ja rasvaa pari-kolme kertaa päivässä edistääksesi paranemisprosessia. Mikäli sinulla on normaalia kuivempi iho, saattaa tatuointi tarvita hieman enemmän rasvaamista. Älä
käytä esim. ”perus” kosteusvoiteita, kortisonia, ne voivat ärsyttää ihoa seka haalistaa tatuointia.

Älä pidä tatuoinnin yhteydessä laitettua kelmua yön ylitse tai yhtään pidempään kuin on tarve. On tärkeää antaa tuoreen tatuoinnin hengittää paranemisen edesauttamiseksi. Tästä syystä tatuointia ei myöskaan tarvitse rasvata liikaa tai peittää uudestaan kelmulla. Mikäli työsi altistaa tuoreen tatuointisi epäpuhtauksille, on tatuointi hyvä suojata vaikka pitkähihaisella töiden ajan. Anna tatuointisi kumminkin olla mahdollisimman paljon vapaana vaatteista.


Tatuoinnin paraneminen vaatii kärsivällisyyttä. Raskasta liikuntaa kannattaa välttää ensimmäisten 2-3 päivän aikana ja saunomista, uimista sekä kylpyammeessa lillumista kannattaa välttää ensimmäisen
kolmen viikon ajan. Ensimmäisen viikon ajan tatuointisi on kaikista herkin bakteereille ja näin ollen myös tulehduksille. Vältä kireitä vaatteita tatuoidulla alueella äläkä raavi tai revi kuoriutuvaa ja
kutiavaa ihoa, tämä irtoaa itsekseen suihkussa ollessa/tatuointia pestäessä kun iho pehmenee. Käsittele tatuointia aina ainoastaan puhtain käsin.


Tatuointisi voi olla turvonnut ja kipeä useamman päivän, se on täysin normaalia. Myös kuume varsinkin ensimmäisenä iltana on hyvin tyypillistä, sitä ei tarvitse pelastyä. Särkylääkkeita saa ottaa.

Jos pelkäät tatuointisi tulehtuneen, ota yhteys lääkäriin. Tulehtunut tatuointi on selkeästi ärsyyntyneempi seka kipeämpi, alueelle muodostuu märkivää rupea ja punoitusta. Pahasti tulehtunut tatuointi vaatii antibioottikuurin.


Jälkihoidosta ja tatuoinnin paranemisesta vastaa aina asiakas itse. Tatuoija ei ole vastuussa mistään, mikä tapahtuu tatuointiliikkeen ulkopuolella.


Korpin Kätkö – torleif@korpinkatko.com – Sibeliuksenkatu 1, 13100, Hämeenlinna